Jace astuu kahvilan ovesta sisään ja tuntee oitis paikan lämpimän, paahdetun kahvin ja vaniljan tuoksun ympäröivän hänet. Huolimatta talvikuukausien jäävän nopeasti taakse, ilma Sevenoaksin kaupungissa on koleaa ja harmaata - kontrasti kahvilan pehmeään lämpöön ja hienostuneeseen vaimeaan äänimaailmaan; asiakkaiden hiljaiseen keskusteluun, lusikoiden kilahteluun posliinia vasten ja taustalla soivaan hillittyyn jazziin, joka ei vaadi huomiota vaan ympäröi asiakkaansa viltin lailla.

Moni on paennut Britannian säälimätöntä ilmastoa kahvilan tarjoamaan viihtyisään ilmapiiriin, mutta Jace ei ole yksi heistä. Kahvilat eivät ole hänen vakituisia ajanviettopaikkojaan. Silti hän tietää täsmälleen minne on menossa. Vaikka VIP-osasto ei ole suuri, sen nurkkapöytä on kuin näyteikkuna ylellisyydelle ja Red Leicester istuu siellä kuin syntyperäinen valtaistuimellaan. Aurinkolasit on aseteltu huolettomasti pöydälle, sormus nimettömässä kiiltää hillitysti kahvilan lämpimässä valaistuksessa ja miehen tumma, moitteettomasti istuva takkinsa näyttää kuin se olisi juuri haettu suoraan räätälin käsistä. Jopa hänen kermanvaaleat hiuksensa, vastaleikatut ja tuuheat, näyttää siltä, että ne olisi aseteltu täydelliseen epäjärjestykseen tahallaan.

Hymykin on valmis jo ennen kuin Jace ehtii astua VIP-kylttien välistä sisään.

"Ah, finally. I was beginning to think you'd change your mind."

Redin ääni on matalahko, yhtä kermainen kuin hiuksensakin ja kuulostaa tismalleen siltä, miten Jace muistaa sen kuulostaneen kaksi vuotta sitten. Hyväntuulinen, leikkisä. Kettumaisen viekas.

Jace ei pysähdy, mutta hänen kulmansa painuvat aavistuksen. Hän pukee kasvoilleen samanlaisen etäisen ilmeen kuin kilpailujen alla, kävelee viimeiset askeleet pöytää kohti, vetää valkokultaselkäisen tuolin pöydän katveesta, tuolin jalat äännähtäen vaimeasti parkettia vasten ja istuutuu Rediä vastapäätä. Sydän lyö rinnassa raskaasti, mutta hengitys pysyy rauhallisena.

"Got caught up in traffic," hän sanoo lyhyesti ja suoristaa takkinsa hihaa. Pöytä on kulmikas, pienempi kuin hän muistaa.

Red nojautuu hieman eteenpäin ja tila heidän välillään tuntuu oitis kutistuvan. Mies nyökkää samalla kuin uskoisikin valheen. "Of course. Busy city, busy people. I took the liberty of ordering for you. Black coffee. No fuss."

Jace vilkaisee hiljakseltaan höyryävää kuppia edessään ja sitten takaisin Rediin.

"Would've been pointless to ask me first."

Toteamus saa Redin huulilla käväisemään huvittuneen, liian tietäväisen hymyn. "Exactly. Consistency, and all that."

Jace nostaa kupin reunuksilta huulilleen ja antaa nestemäisen kullan hivellä makunystyröitään. Maku on pehmeää ja täyteläistä, ja Jace tunnistaa siinä vivahduksen neilikkaa. Erikoinen lisä, joskin ei loukkaava ollenkaan. Kuuma kuppi pistelee hänen sormenpäitään. Jace nostaa huomionsa takaisin pöydän toisella puolella istuvaan sukulaiseensa, joka peilaa Jacen elettä omansa kanssa, rauhallisesti nestettään siemaisten. Mies ei katso Jacea, mutta pieni ylöspäin suuntautunut kurvi suunpielessä paljastaa tämän tietävän nuoremman tutkivasta katseesta. Ja antaa tämän myös katsoa.

Red ei ole muuttunut sitten viime näkemän. Hän on ehtinyt ylittämään kolmenkymmenen merkkipaalun edellisen tapaamisen jälkeen, mutta ikä ei näy herjaamassa hänen nuorekkaalla naamalla. Päin vastoin, viimeisetkin poikamaiset rippeet ovat kadonneet ja tilalle on jääneet selkeät, kulmikkaat piirteet, mutta silti sen verran pehmeät, ettei hänen lähestyessä varoituskellot hoksaa herätä soimaan.

Toisin kuin Kenneth, jonka jyrkkä ilme ja totinen katse saa jokaisen suoristamaan selkänsä ja miettimään sanojaan etukäteen.

Isänsä kanssa Jace osaa olla vaistomaisesti varuillaan. Redistä puolestaan hän joutui sen oppimaan.

Hiljaisuus täyttyy vain kahvilan pehmeistä äänistä heidän ympärillään. Red ei ole koskaan kiirehtinyt. Hän on aina ollut mestari odottamaan juuri niin kauan, että se saa toisen tuntemaan itsensä kärsimättömäksi - tuntemaan pakottavaa tarvetta täyttää tuo hiljaisuus. Jace ei aio antaa sitä hänelle. Hän pitää ilmeensä mitäänsanomattomana, mutta se tuntuu jopa itselleen enemmän kilpavarustelulta kuin aidolta välinpitämättömyydeltä.

Red huomaa sen tietenkin. Hän nojaa tuolissaan mukavasti taaksepäin ja silmäilee serkkuaan kuin jotain viihdyttävää, ja rikkoo lopulta hiljaisuuden kevyesti. "So, I hear you've been keeping yourself busy. That little French adventure of yours-how did it go?"

Jace vilkaisee häntä sivusilmällään ja laskee lusikan kahvikuppinsa viereen. "You watched it, you should know."

"Oh, I watched." Redin sormet rummuttavat kevyesti pöytää, rytmikkäästi, kuin musiikkia kuunnellen. Tapa, joka ei ole tapa vaan harhautus. Kuin aihe ei olisi aamulehden sääartikkelia suurempi juttu. Toisaalta ele on niin näkyvä ja nenän päällä, niin huonosti peitelty, että Jace epäilee Redin haluavan hänen ajattelevan juurikin niin. "I just wanted to hear things directly from the source."

Tapaamista ei ole kestänyt muutamaa minuuttia pidempään ja jo nyt Jace tuntee istuvansa shakkipöydän äärellä, valkoisten nappuloiden takana. Jace ei ole koskaan ollut hyvä pikashakissa, joka on epäilemättä Redin valitsema pelimuoto.

Jace ei vastaa heti. Hän haluaa harhauttaa keskustelun jonnekin muualle, mutta siinä on aina haasteensa kun vastassa istuu joku, joka tietää vastata Kahden Ritarin Puolustuksella hänen Italialaisen Pelin -avaukseensa. Ja koska kyseessä on pikashakki, Jacella ei ole aikaa jäädä hautomaan vaihtoehtoja, kuten hän mielellään tekisi. Niinpä hän tyytyy kohauttamaan olkiaan eikä väistä katsetta.

"We competed."

Redin virnistys leviää. "Concise. And how did your feral little dragon handle it?"

Pieni, tahaton hymynpoikanen käy Jacen suunpielissä, mutta katoaa ennen kuin ennättää kunnolla syntyä. Jace tajuaa virheensä vasta, kun hänen kehonsa rentoutuu asteen liikaa. Hän on ennättänyt laskemaan vaistomaisesti kätensä pöydälle ja nojaamaan hivenen eteenpäin, leuka koholla, silmät viipyen kahvikupissa. Vastaus on lähtenyt suusta ilman suostumusta. "Jin did well. Handled it like he does everything else."

"Explosively?"

"Efficiently."

Red naurahtaa matalasti.

"Now there's an understatement. Quite the spectacle, I'd even say." Mies nostaa kahvikuppinsa huulilleen, muttei vielä juo siitä. "I have to admit, I was surprised. Last time I saw you at home, you were still riding whatever horse your sponsors handed you. I specifically remember you being ferociously against being tied down to one, and now here you are, owning a four-legged fire hazard."

Jace siristää silmiään aavistuksen. Viime tapaamisen aikaan Jin oli ehtinyt olemaan vajaan vuoden Jacen projektina, eikä mies ollut vielä silloin tietenkään kilpaillut sillä. Jin ei ollut noussut edes keskustelunaiheeksi, joten edellinen varsinainen keskustelu hevosista oli käyty ennen Jinin ostoa. 

Jace nojautuu takaisin tuoliinsa, vastaustaan punniten. Hänen äänensä muuttuu pehmeämmäksi, vaikka siinä on edelleen selkeästi kulmaa.

"I didn't. Jin isn't a tie-down. He's a choice and something worth investing in."

"Oh?" Redin äänessä kuuluu aitoa uteliaisuutta. Siinä on sitä juuri sen verran tarpeeksi, että Jace unohtaa hetkeksi kenen kanssa oikein puhuu. "You make it sound like a business decision, yet I don't think that was it at all."

"He wasn't meant for everyone and people gave up on him a lot. Too much fire and too little compromise, too much of a mind of his own. Though I saw something in him nobody else did, I don't think I chose him as much as he chose me."

Red katselee häntä avoimesti, sormet rennosti lomittain. "And what did you see in him that others didn't?"

"Myself."

Sana jää ilmaan kuin painava muistiinpanolappu.

Redin hymy ei katoa, mutta se on muuttuu. Se ei ole enää vain huvittunut, nuoremman serkkunsa tavat ja ajatukset tietävä tunniste - nyt siinä on tarkkuutta, jonkinlaista sisäistä arviointia jota Jace ei näe usein, mutta jonka hän tunnistaa heti. Katse on sama jolla Red oli kerran punninnut häntä, kun Jace seisoi isänsä työpöydän edessä, silmäkulma verisenä ja uhmakkaasti kaveriaan puolustaen, vaikka tuo arpi oli tullut juurikin kyseisen kaverin puukosta.

"Hmm," Red hymähtää ja hänen äänensä on keveä, mutta siinä viipyy jälkikaiku joka saa Jacen vilkaisemaan nopeasti sivuun. Hän on oppinut jo kauan aikaa sitten, ettei reagointi ole aina tie voittoon. Samalla Jace huomaa vasta nyt miten sujuvasti Red on ohjannut keskustelua - ehkä shakin sijaan he tanssivatkin valssia, jossa toinen ei tajua tanssivansa ennen kuin musiikki on jo puolivälissä kappaletta.

"And Kenneth?" Red kysyy kuin kysyisi säästä. Hän puhuu samalla kun sekoittaa kahviaan, hitaasti, ääneti. "What did our esteemed patriarch say about your little equestrian revolution?"

Jace jähmettyy. Pieni jännitys kulkee hänen selkärankansa läpi ja hän suoristaa asentoaan aivan kuin odottaisi iskua. Red huomaa, tietenkin. Miehen katse viipyy Jacen sormissa, jotka lepäävät nyt pöydällä liikkumattomina, vaikka sormet syyhyäisivät päästä naputtamaan kupin posliinista pintaa rytmissä, joka ei aivan vastaa kahvilan taustamusiikkia. Hän laskee kahvikupin alas ja nojautuu eteenpäin, pienentäen Jacen aikaisemmin tekemää tilaa heidän välillään, ääntään laskematta.

"In fact, that's why I'm here."

Jace ei vastaa, mutta hänen kurkkunsa liikahtaa nielaisemisesta, jonka ääntä kumpikaan ei mainitse. Pahan aavistuksen tunne on hyvinkin sama joka riipi selkäpiihinsä Ranskassa, kun Micah mainitsi Redistä ensimmäisen kerran, ja on pesiytynyt sinne siitä saakka. Jokaisella tapaamiskerralla Red on ollut yhä kärkkäämmin Kennethin puhemies, ainakin siitä lähtien kun Jacen sisko ei ole ollut enää kuvioissa. Sanat eivät tule Jacelle siis yllätyksenä, muttei hän ole voinut olla silti toivomatta, etteikö niitä lausuttaisi ollenkaan.

"Kenneth thinks it's time you start taking things seriously," Red sanoo. Hänen äänensä on niin pehmeä, että se voisi melkein hämätä. "Not just this--" hän tekee pienen, huolettoman eleen ilmaan, kuin pyyhkisi pölyä kisatuloksista, "-- but everything else. Family. Business. The world you were born into."

Jace haluaa naurahtaa, mutta ainut ääni joka häneltä pääsee on pieni, iloton äännähdys. Se on lyhyt, terävä ääni, enemmän vastarefleksi kuin reaktio. Jace nojautuu taas taaksepäin, mutta pitää katseensa edelleen Redissä.

"I already am. Just not the way he wants me to."

Red nyökkää, ihan kuin kyse olisi jostain kouluesitelmästä. "Exactly. And that's the problem."

Jacen katse kapenee. Hänen leukansa kiristyy, mutta ääni pysyy vakaana. "My father is on board as long as I bring in results. And we have been doing just that."

Tähän Red päättää olla vastaamatta. Sen sijaan hän tuijottaa nuorempaa serkkua vakaasti, naamalta helposti luettavissa selkeä vastaus jokaiseen heräävään kysymykseen, eikä Jace voi olla tuntematta oloaan kuin olisi jälleen yhdeksänvuotias, uhmaikäinen ja autuaan naiivi maailman menosta. Paheksuneisuus herättää uinuvaa päätään, mutta Jace osaa pitää sen poissa naamaltaan, nykyään. 

"Is this where you tell me I have no choice?" Hän kysyy äänettömien vastauksien jälkeen.

Red hymyilee nyt leveämmin. Pää liikahtaa pienesti sivulle, hitaana, harkittuna liikkeenä. "Oh, no. You always have a choice. The question is, what are you willing to lose for it?"

Hetken aikaa kahvilan taustamusiikki on ainoa joka tuottaa ääntä. Bassosävel keinuu heidän yläpuolellaan, mutta pöydän ympärillä ilma tuntuu pysähtyneen.

"Your career?" Red ehdottaa kevyesti ja hänen äänessä kehrää uteliaisuus. "Your school? That horse of yours?"

Jace ei vastaa. Kädet ovat livahtaneet syliinsä pöydän katveeseen nyrkkiin, vaikka hänen kasvoillaan ei näy liikahdustakaan.

"Kenneth asked me to take you with me on my next business trip," Red sanoo, nyt täysin vakavana. "To introduce you properly. Let you see how things really work. Nothing permanent, of course, just a look behind the curtain."

Jace ei epäröi. "No."

Red ei edes nytkähdä nopeasta vastauksesta. Hänen hymynsä ei haalistu eikä häviä, mutta siihen ilmestyy uusi sävy - melkein kuin hän olisi tyytyväinen Jacen vastaukseen. "Didn't think so. Still, your father disagrees. And in the long run, you don't really have a say."

Jace ei edes huomaa hengityksensä kiihtyvän, nyt asteen syvempänä ja raskaampana. Hänen katseensa ei enää pelkästään kohtaa Redin omaa, vaan puhtaasti lävistää tämän.

"I'm not getting involved. Not now. Not ever."

Red nojautuu vielä lähemmäs, katse lämpimänä ja ääni kevyenä, ja hymyilee kuin kaikki olisi mennyt juuri suunnitelmien mukaan. "Have you told him that?"