Varsinainen jännitys ja suorituspaineet tärähtivät päälle vasta seuraavana päivän, kun nollaradan tehneet olivat aloittamassa uusintaansa. Jace ei ollut varsinaisesti ajatellut ensimmäistä luokkasuoritustaan pidemmälle; tarkoitusta oli alunalkaenkin tulla lähinnä kokeilemaan kepillä jäätä - tyrskyävällä, vaarallisen myrskyisellä valtamerellä, jonka pohjaa ei pystynyt edes kuvittelemaan ja joka vetäisi vähänkin kykyjään epäilevät kylmänviileästi syövereihinsä.
Jace kiitti onneaan, että hänet oli jo syntyessään siunattu itsevarmuudella ja omiin kykyihinsä luottavaisena.
Dochas Misang odotteli häntä areenan laidalla. Myös miehen tummaverikkö tytär Melodi oli liittynyt isänsä seuraan ja tarjosi tulokkaalle tuttavallisen säihkeän hymynsä tervehdykseksi, johon Jace vastasi pienesti nyökäten. Melodi oli myös ratsastanut samassa luokassa nuorella perheensä kasvatillaan, muttei ollut aivan kyennyt välttymään virhepisteiltä Jacen lailla. He olivat kuitenkin tehneet hyvän suorituksen ja jopa Jace pystyi helposti myöntämään, että mustanvoikossa orissa oli ehdottomasti ainesta pitemmälle. Ja minkälainen katseenkääntäjäkin se oli, sinisillä silmillään.
Ne kilpailivat samoissa sarjoissa Jinin omien kanssa.
Nuoren naisen huoliteltua naamaa koristi vieno hymy ja ruskeissa silmissä pilkahti aurinko, mutta Jace mietti eikö uusintakierrokselle saakka yltämätön suoritus harmittanut naista ollenkaan vai osasiko hän vain piilottaa sen naamaltaan. Oliko Melodi Misang tosiaan niin puhtaan hyväntahtoinen kuin käyttäytymisellään esitti vai oliko kaikki piilotettu maskin alle?
Miltei vuodenkin yhdessä treenanneena Jace ei tuntenut häntä vielä niin hyvin, että olisi voinut kertoa puolin tai toisin.
Dochasin kämmen kahmaisi Jacen olkapäätä, mikä palautti myös Jacen huomion katseen perässä takaisin tulevaan "Alright, listen up", Dochas aloitti. "There are four others doing the jump-off along with you. Rosengård, Flockhart, Kozlov and Oakley, all seasoned riders and horses with experience under their belts. So you are at a disadvantage. But", miehen suuri kämmen ravisti hänen olkapäätään rohkaisten, "I liked your performance earlier. I mean, who wouldn't have. Even tho you are just a newbie with a slightly inflated ego and inexplicable luck, and look way too confident for your age-"
"Someone could have used some of that luck and confidence in their performance earlier", Jace pisti humoristisesti väliin.
"-oh, don't get snarky now", mies vastasi takaisin huumori silmissä pilkehtien. "Too confident for your age - but, you did well. Exceptionally well. And you can do it again. Just. Don't overthink it. Do everything exactly the same as you did before and you'll do well."
Jace antoi sanojen iskostua mieleensä. Hän veti mustat ratsastushanskat käsiinsä sanoja hiljakseltaan mietiskellessä ja nosti lopulta katseensa edessä avautuvaan rataan.
Pystyisivätkö he tekemään puhtaan radan uudelleen? Jace tiesi Jinin ainakin pystyvän - kun olosuhteet olisivat kohdillaan. Jos Jin olisi yhtä yhteistyöhaluinen hän selässään kuin aikaisemminkin ja jos Jacen omat virheet olisi minimissään, ettei ori niistä harmistuisi ja löisi kavioita maahan - ei sillä halutulla tavalla.
Kaikki oli mahdollista, ja nyt kun edellisen suorituksen suurin adrenaliiniryöppy sekä kisahuuma alkoi jo hiljakseltaan väistymään, Jace tunsi pystyvänsä näkemään kirkkaammin kaikki mahdolliset lopputulemat ja mitkä asiat olisivat suoraan niitä aiheuttamassa. Hän tiesi mitä tehdä. Tietäminen ja tekeminen vain oli valitettavasti kaksi hyvin eri asiaa. Huuman väistyessä ajatuksia sumentamasta, myös tämänhetkinen tilanne alkoi oikeasti realisoitumaan hänelle kunnolla. Heillä oli mahdollisuus voittaa. Heillä oli mahdollisuus voittaa. Jace painotti sitä itselleen, jotta pienetkin epäröinninpoikaset kaikkoaisivat mielestä.
Sivukentälle vilkaistaessa - alueelle, jossa kaksi ratsukkoa oli paraikaa lämmittelemässä ja toiset kaksi valmistelemassa satulaan menoa, Jace ei kuitenkaan voinut kuin tuntea olonsa pieneksi.
Pajunkissaksi huokeiden männynoksien alla.
Aifrick Flockhart ja tämän hopeaharjainen sporttihevonen saapuivat areenalle avaamaan uusintasarjan. Jace tunnisti hänet helposti, kuten kaikki muutkin Dochaksen aikaisemmin mainitsemat henkilöt. Kaikki olivat veteraaneja eikä tämä ollut yhdenkään ensimmäinen PJ. Kaikki olivat epäilemättä tehneet koko vuoden työtä karhunaskelin vain päästäkseen tähän pisteeseen. Moni ei ollut pystynyt.
Jace oli kuitenkin täällä. Hänellä ei ollut koskaan ollut epäilystäkään etteikö tuntisi kuuluvansa tänne ja oli tiennyt aina, että jossain vaiheessa elämäänsä hän myös päätyisi tähän pisteeseen, vaikka piste olikin tullut aika nurkan takaa ja yllättäen.
Kun tulitukkainen nainen nosti mustalla tammallaan laukan ja juontajan sanat kaikuivat areenan ympärillä, Jacen katse nuoli ahnaasti ratsukon jokaista liikettä heti ensimmäiseltä esteeltä lähtien. Kaksikon yhteistyötä oli kaunista katsoa. Kuolaimettomat ohjat kertoivat myös tarinaa heidän vahvasta siteestään eikä Jace olisi uskaltanut ajatellakaan tekevänsä jotain samanlaista Jinin kanssa. Hän kuitenkin toivoi kiihkeästi, että myös heidän yhteistyönsä saavuttaisi joskus tuonkaltaisen tason - molemminpuolisen uskon ja luottamuksen.
Jace tunsi myös kyltymätöntä halua olla noiden esteiden välissä juuri nyt. Tunne oli niin voimakas ja valloittava, että se nosti hänen ihonsa kananlihalle ja säikäytti häntä itseäänkin. Vain ajatus siitä, että heidän vuoronsa olisi aivan tuota pikaa sormien ulottuvissa, sai hänen mielessä tyrskyävät vaahtopäät asettumaan. Kohta hän pääsisi takaisin siihen hullaannuttavaan tunteeseen, mikä hänen sisimmästään oli purkautunut Jinin ottaessa viimeistä loikkaansa pylväiden välistä, viinirypäleoksien alla, orin valkosukkaisten jalkojen viedessä heitä uusintaa kohti nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.
Jin voisi liidättää heidät esteiden yli virheettömästi uudelleen ja sen jalat voisivat viedä heitä hiekkakentän poikki vieläkin nopeampaa.
Kuten Dochas sanoi, hänen tarvitsisi vain toistaa aikaisempi suorituksensa.
Yksinkertaista.
